Turkulainen matkailualan maailmanjärjestön johtoon

16.10.2017

World President 2018 Suomen Turusta, Susanna Saari
World President 2018 Suomen Turusta, Susanna Saari

Turun ammattikorkeakoulun lehtori Susanna Saari valittiin Intian Hyderabadissa SKÅL Internationalin puheenjohtajaksi kaudelle 2018.

Saari liittyi Turun Skål klubiin vuonna 2004 ja valittiin edustamaan Suomea International Councilloriksi vuonna 2012. Järjestön hallitukseen hänet valittiin Mexicossa vuonna 2014 eli hänen nousunsa huipulle on ollut nopeaa.

– Liiankin nopeaa omasta mielestäni, sillä näin vaativaan tehtävään kyllä mielellään valmistautuisi useamman vuoden työskentelemällä hallituksen eri viroissa, sanoo Saari

– Suurin haasteemme on jäsenmäärän ylläpito ja jäsenten keski-iän alentaminen. Tarvitsemme mukaan lisää nuoria ammattilaisia, jotta pysymme dynaamisena ja ajan hermolla. Eri-ikäiset jäsenet myös oppivat toisiltaan uutta ja verkostoituminen klubissa on luontevaa. Mukavaa, että Suomi ja Turku saavat globaalia näkyvyyttä sopivasti itsenäisyyden juhlavuotena, hän jatkaa.

Siviilissä Saari toimii lehtorina Turun ammattikorkeakoulussa. Hän on innoissaan siitä, että matkailu on Suomessa ja Turussa ollut hyvässä kasvussa ja korkeakoulutasoinen alan koulutuskin Turussa taas alkamassa.

– Aloitamme syksyllä 2018 uuden liiketoimintana hyvinvointimatkailu-nimisen suuntautumispolun tradenomeille, kertoo Saari.

– Asemani järjestön huipulla antaa hyvän helikopterinäkymän alan kansainväliseen kenttään ja auttaa minua myös  Lapin yliopiston jatko-opintojeni suhteen, hän lisää.

 

Lue lisää Ikkunapaikasta tai Turun Sanomista