10th Baltic Sea Tourism Forum toi Itämeren alueen matkailun kehittäjät Turkuun

13.12.2017

Turun matkailuakatemian jäseniä BSTF:ssa. Yhtenä tilaisuuden pääjärjestäjänä oli Päivi Pohjolainen ja moderaattorina Juulia Räikkönen.
Turun matkailuakatemian jäseniä BSTF:ssa. Yhtenä tilaisuuden pääjärjestäjänä oli Päivi Pohjolainen ja moderaattorina Juulia Räikkönen.

Marraskuun alussa Itämeren alueen matkailutoimijat kokoontuivat Turkuun kymmenenteen Baltic Sea Tourism Forumiin. Osallistujia oli 150 ja foorumin teemana oli Itämeren alueen matkailun tulevaisuus.

Itämeren alueen matkailuyhteistyöverkoston ydintehtävänä on edistää dialogia, yhteistyötä ja yhteisymmärrystä Itämeren alueen matkailun kehittämisestä. Verkosto järjestää vuosittain matkailun toimijoille suunnatun Baltic Sea Tourism Forumin. Ensimmäinen foorumi oli vuonna 2008 Rostockissa ja tänä vuonna foorumi järjestettiin vihdoin myös Suomessa, kun 10-vuotisjuhlia vietettiin Turussa marraskuussa 2017. Foorumissa oli yhteensä noin 150 osallistujaa, edustajia kaikista Itämeren alueen maista ja osa kauempaakin. Tilaisuuden järjestämisestä vastasi Visit Turku yhteistyössä Itämeristrategian matkailun politiikka-alueen, Visit Finlandin, Varsinais-Suomen liiton ja Suomen ulkoministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa.

Yhteistyö ja yhteinen identiteetti

Foorumin tehtävänä on alusta lähtien ollut kehittää yhteistyötä ja hyötyä eri alueiden osaamisesta ja erityispiirteistä Itämeren alueen matkailun kehittämiseksi. Tärkeä haaste on Itämeren alueen yhteisen identiteetin vahvistaminen sekä tunnettuuden lisääminen globaalisti. Forumin painopiste on siirtynyt yhä vahvemmin uusien, ylialueellisten aloitteiden tunnistamiseen ja erilaisten kokemusten vaihtoon sekä yhteistyökumppanuuksien edistämiseen. Tänä vuonna foorumissa panostettiin erityisesti verkottumista ja parhaiden käytänteiden vaihtamista; matkailutoimijoihin ja –hankkeisiin pääsi tutustumaan Networking Villagessa ja lisäksi toisena seminaaripäivänä järjestettiin pitchaus-sessio, jossa hankkeita esiteltiin lyhesti ja ytimekkäästi.

Digitalisaatio ja kestävä kehitys

Forumin keskeisiä aihepiirejä olivat digitalisaatio, kestävä kehitys sekä tulevaisuuden osaamisen ja koulutuksen ennakointi. Ensimmäisen päivän key note -puheenvuoroissa paneuduttiin digitalisaation haasteisiin, kestävän kehityksen toimintamalleihin sekä alueellisten matkailuorganisaatioiden (DMO) tulevaisuuden haasteisiin. Key note -puhujina olivat muun muassa Anke Domscheit-Berg, tunnettu kansanedustaja ja toimittaja Saksasta, Annamari Arrakoski-Engardt John Nurmisen säätiöstä sekä Frank Cuypers Destination Think -organisaatiosta.

Foorumin esitykset, työpajat ja yritysesittelyt tarjosivat osallistujille paljon uusia ajatuksia kuluttajakäyttäytymisestä ja matkailun tulevaisuuden trendeistä. Lisäksi solmittiin valtava määrä uusia kontakteja, esimerkiksi Kotipellon puutarhaa pyydettiin UNWTO:n kongressiin Madridiin kertomaan siitä, miten yrityksessä toteutetaan kiertotalouden periaatteita.

Renessanssipidot Turun linnassa

Suomen 100-vuotisjuhlien hengessä forumissa nostettiin esiin suomalaisuutta, Suomen historiaa ja kulttuuria sekä nykypäivän makuja ja muotoilua. Tapahtuman juhlallisin huippuhetki oli Turun linnan renessanssijuhla, joka on yksi Suomen vanhimmista kulttuurimatkailutuotteista ja ihastutti osallistujia sekä upeilla puitteillaan että ohjelman elämyksellisyydellä. Foorumin paras anti oli kuitenkin se, että suomalaiset matkailutoimijat pääsivät konkreettisesti osallistumaan Itämeri-yhteistyöhön ja verkottumaan alueen muiden toimijoiden kanssa. Syksyllä 2018 Baltic Sea Tourism Forum järjestetään Riikassa, Latviassa.