Innotutka – yrittäjien kestävillä innovaatioilla menestystä muuttuneissa olosuhteissa

16.12.2021

Innotutka kuva ja logot
Innotutka kuva ja logot

Turku AMK, Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus ja Humak lähtivät keväällä 2021 kehittämään yhdessä Innotutka -valmennusta, joka sai syyskuusta 2021 alkaen ESR -rahoituksen. Hankkeessa on mukana myös kumppaneita kuten Yrittäjäkummit ja Turun kaupunki. Hankeidea lähti Matkailuakatemian keskusteluista keväällä 2021. Hankkeen päätavoitteena on auttaa ja tukea yrittäjiä kehittämään uutta liiketoimintaa innovoinnin avulla.

Innotutka -valmennus linkittyy Varsinais-Suomen maakuntastrategiaan, joka kannustaa yrittäjyyteen, innovaatioihin sekä kumppanuuksiin ja rohkeisiin kokeiluihin dynaamisen yhteistyökulttuurin edistämiseksi. Varsinais-Suomen maakuntaohjelma painottaa myös yritysten ja koulutuksen tuottajien tiiviistä kumppanuutta. Valmennus on suunnattu matkailu-, kauppa- ja palvelualoilla, majoitus- ja ravintolasektorilla sekä kulttuuri- ja tapahtumatuotannossa toimiville mikro- ja pk-yrittäjille.

Korona tuo oman lisänsä innovointiin

Innotutkassa käsitellään koronapandemian myötä muuttuneita olosuhteita. Ennusteet esimerkiksi kulttuuri- ja matkailualoilla sekä tapahtumatuotannossa ovat näyttäneet huonoilta pandemian varjossa. Innovoinnilla sekä palveluiden ja tuotteiden kehittämisellä on mahdollista vaikuttaa yritysten tuottavuuteen ja tuloksellisuuteen.

Jatkuvasti muuttuvassa ja epävakaassa maailmassa tarvitaan kykyä ymmärtää mahdollisten muutosten merkitys oman toimialan, asiakaskunnan ja toimintatapojen kannalta. Uudenlaisten näkökulmien ja ideoiden mahdollistamiseksi tarvitaan ennakointitiedon lisäksi osallistavia menetelmiä, yhdessä tuotettua tietoa ja verkostomaista yhteistyötä. Jokaisella hankkeen osatoteuttajalla on myös innovoinnin osalta omaa erityisosaamista, jota tarvitaan Innotutkan yhteisen sisällöllisen kokonaisuuden rakentamiseen.

Innotutkan toteutustapa

Osallistuvat yritykset antavat Innotutka -valmennuksen alussa asiantuntijatiimille työstettäväksi toimeksiantoja, joissa tiimi innovoi yrityksille mahdollisuuksia uudistaa liiketoimintaansa. Lisäksi toteutetaan yrittäjäkohtaamisia. Näissä yritykset esittelevät toimintaansa ja muut Innotutkaan osallistuvat eri alojen yrittäjät, asiantuntijat ja mentorit tukevat ja innovoivat yrittäjiä uudistusajatusten eteenpäinviemisessä.

Innovaatio-osioiden jälkeen ideoita työstetään ja toteutetaan viimeisessä vaiheessa eli käytännön kokeilujen avulla. Yritykset voivat toteuttaa aiemmissa vaiheissa kehitettyjä uusia palveluja ja tuotekonsepteja esimerkiksi erilaissa tapahtumissa. 

Ensimmäinen Innotutka -valmennus yrittäjille on käynnissä paraikaa ja sen ideasta käytäntöön -osuuteen voi vielä liittyä mukaan kevään 2021 ajan. Toinen Innotutka -valmennuskokonaisuus toistetaan samansisältöisenä vuoden kuluttua eli marraskuusta v. 2022 kesäkuuhun v. 2023. Hanke päättyy elokuussa vuonna 2023.

Lue lisää:

Innotutka -hankkeesta ja ilmoittautumisesta:

Varsinais-Suomen maakuntastrategia, viitattu 15.12.2021

---

Laura Päiviö-Häkämies

Yliopettaja

Humak