Turun yliopisto mukana elokuvamatkailun kehittämisessä

15.6.2019

Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa kuvattiin viime kesän Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvaa. Nyt kuvankauniin lummelammen rannalla voi ihastella elokuvasta tuttua tuulimyllyä ja Kalervon kasvimaata.

Turku on tunnettu elokuvakaupunki ja kesällä 2019 erityisesti lapsiperheet pääsevät nauttimaan elokuvamatkailusta.

Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvaa kuvattiin Turun seudulla kesäällä 2018 ja ensi-ilta oli joulun jälkeen.

Elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen samannimiseen kirjaan, jossa Onneli ja Anneli ystävineen estävät ainutlaatuisen luonnonympäristön tuhoutumisen.

Länsi-Suomen elokuvakomissio edistää myös elokuvamatkailua alueella. Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvan tunnelmiin voi tutustua kesällä Turun museokeskuksen Kuralan Kylämäessä sekä Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa.

Kasvitieteellisen puutarhan päärakennuksen seminaarisalissa on nähtävillä elokuvarekvisiittaa ja ulkopuutarhassa lummelammen rannalla on Onnelin ja annelin "pienten tyttöjen talo".

Tuulimyllyn vieressä on lisäksi Kalervon kasvimaa eli Turun yliopiston lahja eläkkeelle jäävälle rehtorille Kalervo Väänäselle.

Ulkopuutarha on avoinna päivittäin klo 8-20, ei pääsymaksua. Tarkista kasvihuoneiden ja kahvilan aukiolo ja pääsymaksut Kasvitieteellisen puutarhan kotisivulta www.utu.fi/puutarha

Tervetuloa luontoretkelle!