Tour4Youth on onnistunut nuorten uraosaamisen kehittämisessä ja työllistämisessä

12.6.2025

Kansainvälinen Tour4Youth-projekti Suomen, Viron ja Latvian välillä on kehittänyt matkailu-, majoitus- ja ravintola-alan nuorten uraosaamista ja työssäoppimista. Tour4Youth on saavuttanut tavoitteitaan hienosti. Projekti alkoi elokuussa 2023, ja helmikuussa 2024 julkaistiin 15–24-vuotiaille matkailu-, majoitus- ja ravintola-alan nuorille suunnattu englanninkielinen uraosaamisen verkkokurssi. Nuorille on ollut tarjolla myös niin kotimaisia kuin ulkomaisia harjoittelumahdollisuuksia Virossa ja Latviassa.

Koko ajan nuorten rinnalla ovat kulkeneet projektityöntekijät, jotka ovat pitäneet tutustumispäiviä ja henkilökohtaisia ohjaustapaamisia, kuten myös neuvoneet ja ohjanneet eri käänteissä. Nuorten mukana pitäminen pitkässä ohjelmassa on edellyttänyt jatkuvaa yhteydenpitoa ja yhteistyötä.

Kaiken kaikkiaan Tour4Youth on saanut osallistujilta erinomaista palautetta. Nuoret ovat arvostaneet henkilökohtaista kohtaamista, uuden oppimista, harjoittelumahdollisuuksia ja tukea niiden saavuttamisessa, keskustelua ja mentorointia. Projektin onnistumisen osoittavat myös tulokset, sillä vaikka toteutusaikaa on jäljellä heinäkuun lopulle, verkkokurssisuorituksia on yli 100 (tavoite 100). Paikallisia harjoitteluita on yli 60 (tavoite 20) ja ulkomaille suuntautuvia harjoitteluita on 3 (tavoite 20). Paikalliset harjoittelut ovat olleet suuren osan nuoria tavoitteena, sillä he haluavat työllistyä paikallisesti. Kansainväliset kokemukset harjoitteluissa ovat kiinnostaneet useita, mutta kun on tultu päätöksenteon kohtiin, nuoret ovat valinneet suuntautumisen paikallisiin harjoitteluihin. Iloksemme muutama osallistuja lähtee harjoitteluun ulkomaille, ja saa näin kokemusta kansainvälisestä työskentelystä keskisen Itämeren alueella. Yritykset ovat olleet laajasti ja innolla mukana toimissa jo alusta asti; näitä toimia ovat olleet tapahtumayhteistyö, rekrytointitilaisuudet ja harjoittelupaikkojen tarjoaminen. Tour4Youthin tapahtumiin nuorten ja yritysten välillä on osallistunut noin 400 henkilöä, mikä on myös yli tavoitteiden.

Tour4Youthin loppukiri on jo täydessä vauhdissa, ja kesän aikana nuorten uraosaamisen tukeminen jatkuu vielä. On ilo nähdä, kuinka yhteistyö eri toimijoiden välillä kantaa hedelmää ja luo nuorille kestäviä urapolkuja matkailualalla. Projektitiimi kiittää lämpimästi kaikkia yhteistyökumppaneita ja nuoria, jotka ovat olleet mukana Tour4Youthin matkassa. Yhteistyö on ollut avain projektin onnistumiseen.

Kirjoittaja: Lehtori Jonna Huuhka, SAMK